tiistai 25. kesäkuuta 2013

Valon ja lämmön aikaa

Sain vietyä postiin  pikku Aleksandran oman
kirjan. Laitoin siihen hänen kuvansa ja nimensä
kanteen laminaatin sisään.

Samalla mietin, minne olin laittanut pelin, jolla lapsi voi oppia
lukemaan ihan huomaamattaan.

Se, jolla Meri aikoinaan oppi lukemaan ja
kirjoittamaan 4-vuotiaana,
on hukkateillä, onhan siitä jo hiukkasen aikaa.
Maahanmuuttajalapsille ostin kirppikseltä
lähes vastaavan, siinä oli tavujen lisäksi kuvia.

Nyt se olisi eskarilaiselle juuri sopiva,
herkkyyskausi lukemaan ja kirjoittamaan oppimiselle
on menossa.

 

Kirjaston edustan ruusut tuoksuivat

Kävin pääkirjastossa, siellä oli tosi vähän asiakkaita.
Löysin ystävällistä palvelua ja
kaksi kirjaakin luettavakseni.
Kolmannen saan kaukolainana.

Lainasin Lorna Byrne Portaat taivaaseen


ja Alyson Richman Pohjoinen tango.

Pohjoinen tango


Museon sisäänkäynti on nyt kirjaston puolella.
Muistelin vanhimmaiseni arviota remontoidusta museosta,
taidan olla samaa mieltä,
ei niinkään komistus kuin kauhistus.


Arkkitehti lienee katsellut vain kirjastolle päin
ja unohtanut muun ympäristön.


Kirpparilta löysin kolmella eurolla 
Virpi Hämeen-Anttila Muistan sinut Amanda

Virpi Hämeen-Anttila: Muistan sinut Amanda  Foto: Otava

ja Åke Edwardson Winterin viimeinen talvi.


Nyt ei tarvitse keskellä yötä sanaristikkoa täyttää,
vaan voi lukea kirjaa.
Ja ilmeiseltä näyttää, että kirjat ovat hyvin erilaisia, voin
mielialan mukaan valita kirjan, jonka käteeni otan.


Valvoin kovasti hehkutellun kuun aikaan,
iso pallo näkyi viereisen rivitalon yläpuolella.


Olisiko sitä voinut ihastella jonkun kanssa, kenties,
 mutta kaikkea sitä, joka siihen pakettiin kuuluisi,
en halunnut.


Mustahaikaran poikaset alkavat näyttää väriään,
ja toisinaan nousevat hennoille jaloilleen.


EENet'n sääksenpesällä on ollut useita häiriötekijöitä,
Ilmar ja Irma joutuvat puolustamaan pesää.
Välillä Ilmar huutaa varoituksia  kelopuusta, välillä
Irma pyytää Ilmarilta apua.

Nuorimmainen kuoriutui viikko ensimmäisen jälkeen
ja kokoeroa on, liian paljon, pelkään.
Isommat nappaavat emon tarjoaman ruuan
pienimmäisen nokan edestä.
Sitä luonnonvalintaa??


Toisinaan tuntuu, ettei Ilmar oikein ole samalla aaltopituudella
puolisonsa kanssa kalan hankkimisessa.
Poikaset kasvavat ja tarvitsevat koko ajan ruokaa.

Toisinaan kuulostaa siltä kuin
Irma joutuu "motkottamaan" ja Ilmar
lennähtää pois, kuin ajattelisi:
 "menen poikien kanssa kaljoille,
kun motkotat noin!"

Kävin, vihdoin, hierojalla, olisi syytä varailla aikoja
pitkälle eteenpäin.
Seuraavan ajan sain vasta kolmen viikon päähän.

Heidillä kynsihuollossa kävin myös.
Pyysin, että hän tekisi minulle työkynnet,
ettei tarvitsisi varoa niin paljon.

Etelä-Suomessa, itärajalla on hellettä, Ilkalla sekä hotellin että
oma tuuletin tarpeen.
Täällä länsirajalla tarvitsee tuuletinta vain kuntopyörää
polkiessa. Terassin ovi on avoimena
ja tuuletin viilentää.
Katson samalla tallennettuja "Pudottajia",
motivoin itseäni.

Samuel Afin äänen myötä toivotan sinulle
monia hyviä lepoa antavia tunteja,
huomennakin on valon päivä, vaikka hiukan
lyhyemmän ajan kuin eilen.

Aurinko nousi tänään klo 1.41 ja
auringon lasku ilmoitetaan vasta 28.6. klo 1.13.
On valon aikaa.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Riipaisevaa luonnonvalintaa

Sanaristikoiden täyttämiseen kyllästyneenä ostin pokkarin,
Amanda Stevens Kuiskausten huone.

Kuiskausten huone

Kirjaan oli saatu nidottua paljon erilaisia juonenosasia,
jostain syystä pidin tästä kirjasta.

En ehkä ihan heti olisi hamuilemassa Amandan edellisiä
kirjoja: Nukketyttö ja Paholaisen jalanjäljet.

Odottamaani sadetta saimme, tasaisesti maahan imeytyen,
ukkosta vain muutaman pienen jyrähdyksen verran.

Nyt paistaa aurinko, etelätuuli huojuttaa puita.

Sekä Hailuodon, että Viron pesäkamerat kertovat
luonnon omasta järjestyksestä.
Viron sääksikamera I ei enää näy,
siellä pesä kasvaa vihreää kukkasta, sääkset ovat poissa.

Jostain syystä myös merikotkan pesäkamera on lakannut näkymästä.

Pienen kiljukotkan pesällä oli viime maanantaina kaksi
kaunista palleroa.


Toisspäivänä ja eilen katsoin kauhulla, kuinka vain yksi oli
pystyssä, pesän pohjalla näkyi toinen,
tässä kuvassa näkyy vain hiukan vaaleaa enää.

Kovin nopeasti kasvoi suureksi tuo ainut,
söi sisarustaan,
karmealta tuntui katsella sitä.
Kain ja Abel, nimesi joku EENetin katselija,
karmeaa.

Tässä piilokuvassa kurkistaa Viron II pesän nuorimmainen,
se ilmestyi 20.6.
Eilen 22.6. emon lennettyä pois pesältä, oli siellä aivan kauhea
taistelu menossa, kaikki hakkasivat kaikkia
ja väliin makasivat taju kankaalla pesän pohjalla.
Sitähän elämä on, kilpailua voitosta,
paikasta elämän ketjussa.
Totta, mutta pahalta tuntui katsoa, ei sille voi mitään!

Lapsuuden muisto tulee mieleen.
Muistan elävästi kuinka veljeni kiusasivat minua,
pikku siskoaan, kun yritin varjella rätkän ja harakanpoikasia.

Pesät saa hävittää ennen munia, mutta poikasiin ei enää kosketa,
olen yhä sitä mieltä.

Vielä pahempi on, kun samaa lajia olevat yrittävät tuhota toisensa.


Mustahaikaran poikasia näyttää ihmetyttävän omat jalkansa,
että pitääkö näillä oikeasti kävellä niin kuin emo?


Juhannusaattona aurinko paistoi ja pienet
Marjaniemen poikaset odottivat juhannuskalaa.


Orvokki-emon haaremihousut ovat yhä pöyheät,
sateista huolimatta ne ovat valkoiset.

Ensimmäisenä maailmaan putkahtanut muna  on
pesässä rikkoutumattomana.


Onkohan unohdettu kertoa Orvokki-emolle,
 ettei Perämeren kalaa saa syödä kuin kaksi kertaa viikossa,
vai oliko se kuukaudessa,
riippuen siitä kummalla puolen merta sattuu asumaan.

Neljätoista juhannuskuolemaa on listattu, on hukkumisia,
kolareita ja väkivaltaa.
Onko sekin luonnonvalintaa?

Mun on tarinani satu rakkauden 
käännettiin aikoinaan Evoran laulama laulu.
Juhannuksena, valon juhlana lienee syytä muistaa
rakkauttakin?



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Arvottaminen, minkä kautta? Ja miksi?

Ajelimme viikonloppuna sisareni kanssa Napapiirin majalle
Marimekon myymälään ja siinä tuli puhe,
ketä olisi katsottavina terveyskeskuksessa.
Kysymykseeni sisareni tuli sanoneeksi: "Sotajussin" H.

Anteeksi kuinka, ettäkö miehen kautta Hiljakin
nimetään?
Oli jotenkin hirtehinen olo,
ei voinut kuin nauraa.

Muistan erään pappilan juhlissa perheasiainpapin esitelleen
minut vaimolleen sen ja sen tyttärenä.
Usein olen hidas sanomaan, mutta silloin nasautin,
että olen olemassa ihan itsenänikin;
nelikymppinen äiti ja ammatissa oleva
veronmaksaja.

Tätä sivuavia taisi ML:kin mietiskellä hetki sitten,
kun siviilisäädyn kyselyyn oli kyllästynyt.

Niinpä, mikä olen, n. 30v. sitten eronnut,
kenelle se kuuluu, onko aviossa, avoliitossa
 tai muuten vaan tapaillen ystävää.

Pitäisikö kysyä, että maksatko itse kaikki laskusi,
vai maksaako ne joku toinen?

En halua, että minut sullotaan lokeroon ja 
nähdään vain lokeron kautta.
Haluan vapauden olla ja muuttua,
tai pysyä samana, mutta omien ajatusteni vuoksi,
en siksi, että minulta sitä jostain syystä odotetaan.


Tunnen erään henkilön, joka utkaa kaikilta kohtaamiltaan
 heidän sukunsa, syntynsä, tuttavansa.
Sitä kuunnellessani mietin usein, 
eikö vastaantulevaa ihmistä voi hyväksyä
 annettuna lahjana päiviemme kulussa?
Miksi pitää lokeroida,
mitä se on?

 

Mansikka kärsi talvesta, kummasti se on kuitenkin noussut ja kukkii.
Pikkusydän säilyi hengissä ja majailee nyt saviruukussa.


Nyt on terassin sohva saanut uuden, raikkaan ilmeen.
Ihan hiukkasen kallis tuo kangas oli,
vaikka sen alennuksella sain.
Odotan kankaan maksavan itsensä,
senhän ei pidä homehtua, sotkeutua eikä kastua.
Nyt muistin laittaa vetoketjun oikeaan paikkaan,
taakse.


Tiistaiaamuna oli neljän aikoihin Marjaniemen pesässä
nääntynyt pikkuinen.
Kovin mutkalla poikaset joutuvat olemaan
munan sisällä.


Reippaasti poikanen aukoi suutaan ravinnon toivossa.


EENet'in kameran kautta näkyi Viron kakkospesän
peräkkäin kuoriutuneet poikaset,
taitavasti luontoäiti on jakanut suojaväriä.


 Haikara on niin iso lintu, ettei suojaväriä tarvitse,
valkoisen pohjalta alkaa häämöttää mustat sulat.
Jalat ovat vielä hennot, eivät ota kannattaakseen
vielä kuin hetkiseksi poikasta.

Kunpa me ihmiset hyväksyisimme toisemme ilman lokeroita,
itsekunkin itsenämme,
oman paikkamme täyttävinä.

Vaikka olisimme matalii ja mustii...


maanantai 17. kesäkuuta 2013

Elämän tilkkutäkissä monenlaisia paloja

Vihdoin olin saavinani asiat sille tolalle,
että käväisisin Roissa.
Perjantaina, haettuani taloyhtiön pyykkinarun, sokat 
ja harjat lähdin.

En vain tiedä, missä se on sanottu, että pj.:n ne pitää hakea,
meillähän tehdään talkootöitä yhteiseksi hyväksi.


Syreeni kukkii sisareni ikkunan takana.



Olin tehnyt pari testipipoa kesäisistä kankaista
ja veimme ne Ylikylään.
Pikkuiset olivat kaikki vesirokossa,
mutta pitihän ulos tulla saattelemaan, eikös?


Pikku prinsessalle norsupipo oli sopiva 
ja Viltsulle mustavalkoinen tähtipipo.

Nyt on Valtterin, äidin ja pienimmäisen
pipot postin kuljetettavina,
saanevat huomenna.


Viltsulla oli lämpöäkin, mutta muiden mukana hänkin halusi ulos.



Kakalia oli mennyt talven yli ja kasvanut mittaa,
sehän kasvaa yli kaksimetriseksi.


Lumipalloheisin raskaat pompulatertut
painoivat oksia maata kohti.


Patjarikko kukki kauniisti mättäästään
hiukan risteytynein kukkasin.


Tämän "jääkukan" nimeä en tiedäkään,
kukkaterttu on kaunis.
Edit. Ruusunjuuri (eräs versio) kuuluu olevan tuo
mehukkaan näköinen kukka.
Otin selvää kasvista ja innostuinkin tilaamaan
vitalas'n kautta kolmoispakkauksen pillereitä.
Pakkohan minun oli, kun sillä oli niin moninainen vaikutus!!


Päivänliljat kukkivat seinustalla.


Omasta kukkapenkistäni olen tämän siperianunikon 
nyhtänyt pois, Tellervolle niitä vielä oli .


Kuinkas ollakaan, kun en ehtinyt kurkkailla pesäkameroita,
siellä olikin alkanut tapahtua.
Viron kakkosella oli ensimmäinen piipittäjä kuoriutunut.


Kiljukotkan pesällä ruoka-annostaan odotti kaksi palleroa.


Tänään oli näkyvillä jo toinen ruokittava
Irma-äidille ja Ilmar-isälle.


Marjaniemessä on ollut kovin levotonta, munia on pitänyt
katsella, käännellä ja kuunnella.
"Kuuleeko maa?"


Ja kuinkas ollakaan yhdessä munassa onkin pienen 
nokan tekemä aukko,
Kohta saavat Orvokki ja Kemokin hoivaamista.

Tänään ompelin kolme pipoa ja leikkasin terassin sohvan
pehmusteeseen Eurokankaasta ostamani kankaan.
Sen pitäisi olla kestävä, pestävä, homehtumaton,
kastumaton.

Niska-hartiaseutu on taas jumissa,
tarvittaisiin taas Sirdaludia, vaan eihän minulla ole.
Jospas yön lepo auttaisi.


keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mielipide

Taloyhtiön kokous,
 kaikki, joita asia on joskus sivunnut,
tietävät, että kysymys on monipolvisesta asiasta.

Taas yksi yhtiökokous takanapäin.

"Sehän on vain sinun mielipide."
Niin, todellakin, mutta miksi tuo lisäsana, vain?

Ettäs aikaihmiset jupisevat takanapäin, eivät sano edessä kuin
tuon.
Miten voidaan demokraattisesti päättää asioista,
huomioida mielipiteet, ellei niitä sanota.
Ja hänelle, joka sanoo, sanotaan
vain sinun mielipide.

Pihalla on nyt kaksi aitamallia, se minun lemppari malli ja sitten toinen
vankilanaitamalli, jota ei saisi keventää ja taas pitäisi
kuitenkin ottaa yläpuu pois.
Rakentaja tietää, kestääkö malli riisuttuna,
kysytään.


Tuo edessä oleva, raskastekoinen, korkea malli tulee,
toivottavasti hiukan vähemmän massiivisesta puusta.
Ja yläpuun reunoja kuuluisikin viistota.

Tuo takana näkyvä, ilman yläosaa oleva olisi minun suosikki.
Ei sitä, ei sitten  millään.

Ok, johonkin täytyy kuitenkin päätyä, entinen aita on
kyllä aikansa palvellut.


Sain melkein koko ruohoalueen käveltyä,
vain päätyosa jäi leikkaamatta, pienin alue.
Piti ehtiä suihkuun ja kokoukseen.
Huomenna hyvänä päivänä, sanoivat vanhat ennen.
Yöksi on otettava särkylääke, kuluneet nivelet haittaavat
unta, jos en ota helpotusta.
Se lääke auttaa myös kävelemään suorempana huomenna.
Vaikka en pidäkään lääkkeistä, on 
toisinaan suostuttava ottamaan.


Kirpputorilla oli vaahteran taimia ja siellä
toisten seassa oli yksi tammikin.
Yritän kasvattaa sitä, miten saisin sen talvelta suojeltua?



Isot rodot ovat availleet kukkiaan.
Ovat kauniita.

Abramovin Koti on luettu, pidin siitä.
Niin, tämäkin on vain minun mielipiteeni.


Kirja on ilmestynyt 1978.
Neuvostokansa murroksessa, osa toimi kuten ennen,
osa otti uudesta suunnasta vain itselle helpoimmat
päivittäisen elämänsä ohjeeksi.
Perhe, aate, velvollisuus,
oman edun tavoittelu ja moraali,
pieni ihminen tuskaili omia valintojaan, uusia määräyksiä
vierastaen.

Se, mikä oli ollut ennen oikeaa, varmaa, olikin
kääntynyt päälaelleen.

Kaappien tyhjennyksessä olen päässyt alkuun,
ja eteisen jätesäkkiin kompastunutkin.
Komeasti jäin sandaaleistani kiinni
ja kaaduin kolauttaen pääni, 
peukalonkynnen ja polveni.
Siellä lattialla kokeilin, mikä toimii, mitä tuhoa sain
aikaan?

Onneksi pienet enkelit olivat suojaamassa,
vain rakennekynnen kärki taittui (on korjattu tänään,
polven alapuolelle tuli nirhama, joka ei estä liikkumista
ja lievä aivotärähdys on pitänyt päätä kipeänä.

Siksi en eilen leikannutkaan ruohoa, vaan 
tein kolme korttia, uimari-Tildasta kaksi
ja yksi ruusukortti.


Tämän ajattelin laittaa Neea-pienelle koko luokan terveisin
sinne Ylitornion kouluun.
Sukelluslaseissa gessoa, vaikkei näykään.


Kukahan on kopioinut ja mitä, nuo kukan lehdet
ovat erään taiteilijan tauluissa ja
Marimekon kankaissa ja tuossa ulkomailta
tilatussa leimasimessa.


Toinen Uimari-Tilda sai aaltopahvia taustakseen,
minulla piti olla simpukoita, mutta enpäs vain löytänyt.


Tuosta höyhenestä pidän, kesäterkut-
keveät kuin höyhen!


Tähän olisin kaivannut pehmeää pitsiä, mutta kuinkas ollakaan,
sitäkään en löytänyt.
Ei pitäisi siirrellä tavaroita!


Tätä taustaa laittaessani mietin, kuinka sisareni yhdisti 
kaksi tekemääni korttia yhdeksi,
tuli vain aivan erilainen, kuin olisin
 itse tehnyt,
takana oli ollut kuitenkin minun logoni.
Aatteleppas ite!

Nousulohitilanne Torniojoella.

Lohi nousee 300 kalan vauhdilla Kattilakosken ohitse,
joku entinen pitää paikkansa,
kiva niin.

Kiitollisena, että en tärvännyt eilen itseäni pahemmin,
että jaksoin leikata ruohon,
että yhtiökokous on ohitse,
että kirjosieppo kantaa pesään ruokaa puolisolleen.
Kiitos!

Karita Mattila leijuu hieman korkeammalla, 
minä enemmän peltosirkun tasolla, 
ajatus lienee sama.